Aamulla lähdimme kohti Shanghaissa asuvien Expatien aamukahvitilaisuutta. Siellä oli lähinnä perheen rouvat tapaamassa toisiaan. Paikalle oli tullut yrityksiä esittelemään erilaisia Expateille tarkoitettuja palveluja ja tavaroita. Olimme sopineet tapaamisen opiskelijan työpaikkaohjaajan kanssa, joka oli esittelemässä matkatoimiston tarjontaa. Tapasin myös toisen matkatoimiston edustajan, joka oli kiinnostunut työssäoppimisesta meidän suomalaisille opiskelijoille. Tästä lisää sähköpostissa asianosaisille.
Aamukahvitilaisuus järjestetään kerran kuussa, mutta yhdistyksellä on tosi paljon muutakin toimintaa. Tälläkin viikolla on jotain ohjelmaa lähes joka päivä (kokkikoulua, museokierroksia yms.). On se hyvä, ettei erityisesti kotona oleva puoliso tylsisty kotona.
Tämän jälkeen lähdimme lounaalle ja sen jälkeen päätin kiertää Shanghain metrolla lenkin, joka menee pitkän matkaa maan päällä. Lopulta menin katsomaan Longhuan temppeliä, joka on buddhalaisen temppeli melko lähellä (suhteellinen käsite) meidän majapaikkaa. 10 juanin sisäänpääsyllä pääsin katsomaan vähän samanlaista temppeliä, kun näimme kiertoajelulla matkan alkupäivinä. Kultaa ja kimallusta oli paljon. Paljon oli myös ihmisiä, jotka tulivat paikan päälle uskonnollisessa tarkoituksessa.
Tämän jälkeen lähdin kohti hotellia. Matkalla poikkesin pullakauppaan. Ainakin puolet parin viikon ostoksistani on ollut tosi erikoisen makuisia. Aluksi myös pullapuotien toiminta oli minulle täyttä hepreaa. Nyt se sujuu jo ihan hyvin.
Tässä nyt olen pakkailemassa tavaroita. Ostoksia olen tehnyt niin vähän, että taitaa olla takaisinpäinmennessä vähemmän tavaraa kuin tänne tullessa. Ei haittaa, sillä en kuulu tähän kulutushysteriaryhmään, joka ostaa vaikka ei tarvitsisikaan mitään. Rahat on myös riittäneet hyvin.
Huomenna on sitten aikainen herätys ja matkon aika pitkä. Teen yhteenvetoa matkasta toipuneena.
SEA:n aamukahvitilaisuus
Aamukahvitilaisuus järjestetään kerran kuussa. Siellä on vaihtelevaa ohjelmaa. Lähes kaikki olivat naisia.
Esittelytila
Yritykset ja yhdistykset esittelivät toimintaansa vieraiden nauttiessa aamiaista. Välillä oli musiikkiesitys
Kaupunkilähiössä
Tällaiselta näyttää peruskatu Shanghaissa. Pyykin on kuivamassa eli tulee varmaan tosi puhdasta jälkeä.
Kaupankäyntiä
Pikkukaupan hevi-osasto
Kalakauppa
Kalat oli osittain hengissä eli tuoretta tavaraa tarjolla
Longhuan pagoda
Päätin poiketa vielä viimeisenä päivänä katsomaan meitä lähellä olevaa Pagodaa.
Kultaa ja kimallusta
Keskellä on automekaanikon kaveri - ei lopu kädet kesken.
Urosleijona
Tätä Annen leijonaa olen metsästänyt. Nyt se löytyi, mutta oli niin iso, etten jaksanut ottaa mukaan. P.S. Katson, jos lentokentällä on sellainen sopivankokoinen.
Pullakauppa
Valikoima on aika laaja ja hyllystä jokaine ottaa itselleen sopivat tuotteet.
Tarjotin
Jokainen ottaa tarjottimen, johon laitetaan voipaperi. Lisäksi jokainen ottaa pihdit, jolla kerätään halutut tavarat tarjottimelle. Välillä valinta on hyvä ja välillä ei niin hyvä.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti