Paluumatka Suomeen sujui aikataulun mukaan. Aamuherätys oli klo 5, jonka jälken pakkasin loput tavarat ja menin hoitamaan laskun. Respa oli tullut juuri paikalle ja hän alkoi tehdä laskua. Ensimmäinen ongelma oli nimi. Järjestelmä hyväksyi ainoastaan kiinalaisen nimen. Hän katseli passiani ja päätyi sitten johonkin nimeen (mitä se sitten tarkoittaakin). Sitten hän kysyi minulta jotain, mitä en ymmärtänyt. Ymmärsin, että tilaamani taksi oli paikalla ja kuljettaja odotti vastaanotossa. Lopulta saimme selvitettyä mysteerin eli mihin olen menossa. Kerroin, että lentokentälle (Pudong) ja Terminaali 2. Kuljettaja ymmärsi kyllä minun puheeni, mutta respa jäi ihmettelemään menimmekö oikeaan paikkaan.
Matka kesti lentokentälle noin tunnin ja matka oli noin 50 kilometriä. Liikennettä ei ollut paljon. Halusin lähteä ajoissa ja hotellilta sanottiin edellisenä päivänä, että 6.30 olisi liian myöhäistä lähteä. No olin kentällä kolme tuntia ennen lentoa. Parempi ajoissa kuin ruuhkaan juuttuminen ja lennolta myöhästyminen. Lähtöselvitys sujui hyvin, sitten oli rajamuodollisuudet ja turvatarkastukset. Löysin Annelle hänen toivomansa leijonan ja kävin kahvilla. Loput rahat (n. 15 euroa) sain sitten tuhlattua lentokentän liikkeissä.
Kone lähti ajallaan ja se oli Finnairin uusia A350-koneita. Olin varannut lisämaksullisen paikan (60 euroa) ja olin siihen tyytyväinen. Tilaa oli runsaasi ja sain istua yksin. Ikkunasta näin Kiinan Jangtsejoen, maaseutua ja vuoriston, Mongolian Gobin autiomaan, siperiaa, Uralvuoret ja lopuksi tulimme Suomeen Vienanmeren, Äänisen ja Laatokan kautta. Sää oli hyvä eli melko selkeä ja olimme lopulta lähes tunnin etuajassa Helsingissä. Sitten vain odottamaan Kittilän konetta, joka lensi Ivalon kautta. Suurin osa väestä jäi Ivaloon ja meitä oli vain vähän Ivalon ja Kittilän välillä. Kittilästä kone tuli taas täyteen.
Päivä oli tosi pitkä, koska herätys oli klo 5 ja kotona olin klo 20. Siihen vielä 6 tunnin aikaero, niin kyllähän sitä tunsi matkustaneensa.
Summa summarum
Yhteenvetona voisin sanoa, että matka oli onnistunut.
Tietoni kiinan kulttuurista kasvoi todella paljon. Ennestään tietoni ovat olleet tosi puutteelliset. Oli mukava tutustua kiinalaiseen elämäntapaan, tutustua erilaisiin paikkoihin, syödä erilaisia kiinalaisia ruokia ja tutustua paikallisiin ihmisiin.
Olin valmistautunut matkaan lukemalla lähinnä Shangaista matkaopasta. Olen aiemmin matkustanut aika paljon, joten perusmatkustaminen (lennot, metrot, majoittuminen) olivat kyllä hallussa. Hankaluuksia aiheutti usein kieli. Useimmiten olen matkustanut Euroopassa, jossa voi kieltä taitamaton arvata, mitä jossain lukee. Kun merkit olivat toisenlaiset, ei aina tiennyt mistä on kyse. Useimmiten kuitenkin selvisin tilanteista.
Koen, että sain matkasta paljon ammatillisessa mielessä. Voin jakaa tietoa opiskelijoille ja opin näkemään asioita eri tavalla.
Mielenkiintoista oli myös työskennellä uusien työkavereiden kanssa (muut opettajat matkalla). Matkan aikana vaihdoimme kokemuksiamme työstämme. Eri oppilaitoksissa toimitaan hyvin eri tavalla.
Tämä päivä on alkanut viesteillä saasteongelmista. Hengityssuojaimien käyttöä suositellaan. Minulla oli hengityssuojain matkassa ja nyt harmittaa, etten jättänyt sitä kenellekään kaiken varalta.
Mitään erityisen kamalaa ei matkan aikana tapahtunut. En tullut sairaaksi, enkä kokenut tulleeni mitenkään uhatuksi. Pahin juttu oli ehkä, että paluumatkalla lentokentällä housuista lähti nappi. Vyö olisi pelastanut, mutta turvatarkastusten yms. vuoksi, ei minulla ollut matkalla vyötä. Nappi on tallessa ja selvisin kotiin ongelmitta.
Matka on tehty - ehkä vielä jonain päivänä Kiinaan, kuka tietää.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti