Tänään pääsimme tutustumaan kiinalaiseen kouluun ja opetusmenetelmiin siellä. Ensimmäisellä tunnilla tutustuimme puhekilpailun harjotuksiin. Opiskelijapari saapui arvovaltaisen tuomariston eteen ja heilä oli erilaisia puheita, joita sitten raati arvioi. Koulun paras puhuja pääsee sitten jatkoon ja joku voittaa Kiinan mestaruuden puhumisessa. Eli vähän niinkuin Taitajakilpailu.
Seuraava tunti oli Business English. Opiskelijat olivat perustaneet yritykset pienryhmissä. Sitten he olivat käyneet jossain paikallisilla messuilla, joista oli tunnin alussa esitys. Tämän jälkeen katsottiin mainosvideo, jossa esiteltiin ekologisesti riisikuiduista valmistettu ekologinen keittiövälineistö. Tämä oli tosi positiivista, sillä en ole huomannut täällä kovin paljon ekologisuutta ja kestävää kehitystä - tulossa siis on. Tämän jälkeen "yritykset" lähettivät kirjeen yritykseen ja halusivat yhteistyötä yrityksen kanssa. Tunnin lopussa katsottiin yhdessä kirjeitä ja valittiin paras kirje. Tosi mukava ja avulias opettaja, joka on tulossa toukokuussa Suomeen.
Kolmas tunti oli myös englantia. Se oli vähän enemmän perusenglantia. Se perustui pieneen kilpailuun ja voittajat saivat aina tikkarin. Tunnin aikana opittiin uusia sanoja, ääntämistä ja lopuksi jokainen sai tehdä oman tietokilpailukysymyksen, jossa oli useita vinkkejä. Tunti oli tosi monipuolinen ja pidin siitä paljon.
Kaikki tunnit olivat tosi erilaisia, niissä käytettiin monipuolisesti erilaisia opetusmenetelmiä ja osallistavaa opetusta. Huomaathan kuvista koulupuvut. Ja koulussa oli muuten sairaan kylmää eli ei lämmitystä ja ulkona on alle 10 astetta.
Lopuksi menimme seminaariin, jossa esiteltiin jotain tilastoja opettajille. Lähes kaikki oli kiinaksi, joten meillä oli pieniä ymmärtämisvaikeuksia. Sen kuitenkin huomasin, että kukaan ei oikein tehnyt muistiinpanoja vaan PP-dioista otettiin kännykällä kuvia.
Tämän jälkeen kävimme vielä vähän kaupungilla ja kohta lähdetään syömään katkarapuja.
P.S. Katkarapuravintolaa ei ollut enää, joten menimme meidän majapaikan lähellä olevaan paikalliseen ravintolaan. Ruoka siellä on hyvää ja se on edullista (alkaen 2 euroa per annos).
Liikekirjeen kirjoitusta ryhmissä
Opiskelijoilla oli tabletit, joilla kirjoittivat kirjeen.
Tietokilpailu
Tietokilpailun varjolla opiskeltiin ääntämistä ja sanoja.
Seminaari opettajille
Mielenkiintoinen seminaari.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti